Rise Like A Phoenix

Heippa kaikille pitkästä aikaa ja pahoittelut blogihiljaisuudesta. Olin tässä viikon kipeänä ja sen lisäksi on ollut kaikenlaisia menoja, mm...

Heippa kaikille pitkästä aikaa ja pahoittelut blogihiljaisuudesta. Olin tässä viikon kipeänä ja sen lisäksi on ollut kaikenlaisia menoja, mm. Bangerheadin lanseerausjuhlat, joista lisää myöhemmin. Energiat on olleet aika vähissä ja blogia on tullut ihan ikäväkin. Toivottavasti siellä ruudun toisella puolella ollaan vielä mukana.

Euroviisutkin oli ja meni ja niistä inspiroituneena tein yhdet kynnet. Halusin maalata kynsille Euroviisujen voittajan Conchita Wurstin :) Rise Like A Phoenix kappaletta laulaessaan Conchitan takana oli hieno liekkianimaatio feenix-linnun muodossa, ja siitähän se ajatus sitten lähti.






Hahmottelin ideaa ensin paperille, jotta näin suunnilleen, minkä kokoiseksi maalaan Conchitan ja liekit. Lakkasin kynnet ensin mustalla mattalakalla ja maalaamiseen käytin Oumaxin akryylivärejä ja ohutta sivellintä. Conchitan siluetin tein mustaksi, jotta muodokkaat kurvit erottuisivat paremmin taustalla olevista liekeistä ;) Vasemman käden kynnet jätin tällä kertaa koristelematta eli lakkasin ne mustiksi.






Näitä käytin:




Mitäs tykkäsitte Euroviisuvoittajasta? Mulla soi se biisi vieläkin päässä :D Taisin kuunnella sitä "hieman" liikaa...


Katso myös

31 kommenttia

  1. Wau! Todella mahtavat kynnet...

    VastaaPoista
  2. Nämä taisi olla ensimmäiset kynnet johon mies reagoi (ikinä) kommentoimalla kun nämä näki. :D Ihan mielettömät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :DD Mitäs se sitte kommentoi? :D Ja hienoa, jos säkin tykkäät näistä! :)

      Poista
    2. Tyypilliseen tapaan lyhyesti ja ytimekkäästi: No j*malauta, nuohan on jo hienot! :D

      Poista
    3. Haha, välitäppä kiitokset sinne! :D Se on kyl hauska välillä kuulla miespuolisilta kommentteja, ku ne on niin erilaisia verrattuna naisten kommentteihin. Naiset saattaa ihastella ja jaaritella ja hypistellä kynsiä pitkään ja miehet vaan tokasee onpa hienot :D

      Poista
  3. Upeat kynnet! Go Conchita!

    VastaaPoista
  4. Upeat kynnet! Itse ainakin tykkäsin kappaleesta ja on tosi valitettavaa, että moni ei osaa ajatella kuinka hyvä kappale oli, koska he keskittyvät vain siihen, että ei mies saa esittää nasta jolla on parta. Minun puolestani jokainen saa olla sitä mitä haluaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suvinen! Joo on sääli, että jotkut on niin ahdasmielisiä. Onneksi euroviisukansan enemmistö oli kuitenkin sitä mieltä, että parralla ei väliä :) Ihan kadehdittavan kaunishan se Conchita on, oli partaa tai ei :D

      Poista
  5. Noi on kyllä niin upeat. <3

    VastaaPoista
  6. VAU! Mahtava toteutus!

    Euroviisut olivat mielestäni tänä vuonna tosi pliisut, ei oikein mikään kappale noussut mitenkään erityisesti esille. Kauhea määrä ihan mitäänsanomattomia balladeja. Tuo Itävallan balladi oli kyllä sieltä hienoimmasta päästä, ei mitään ylimääräisiä käsienheilutteluja ja taitoluistelijoita taustalla :) Alankomaat olisi saanut puolestani voittaa, mutta ei Conchitakaan huono ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Juu ite tykkään kans, jos ei ole mitään turhia tyyppejä taustalla heilumassa, vaan artisti itse pääsee valokeilaan eikä siinä muuta tarvi, jos laulutaitoa ja lavakarismaa löytyy :)

      Poista
  7. herranpieksut, nää on upeat!

    VastaaPoista
  8. Alankomaiden Calm after the storm oli enemmä miun mieleen ku viisuvoittaja :) mut iha ok sekin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomi olis voinut myös voittaa :) Mutta Conchitan laulaessa mulla ainaki meni kylmät väreet, sen verran vaikuttava esiintyminen oli :)

      Poista
  9. Ihan mielettömät <3 Oot kyllä taitava!

    VastaaPoista
  10. Taitavaa jälkeä!
    Voitto osui oikeaan, vaikkakin mukana oli muitakin hyviä. Euroviisut kuuluu mun jokakeväiseen perinteeseen, ne vaan pitää katsoa ja veikkailla voittajaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa! :) Taitaa olla aika monella tuo perinne ja kivaahan se on :) Saisivat vaan aloittaa lähetyksen aiemmin, tää vanhus ei meinaa jaksaa enää kattoa pisteiden laskuakaan :D

      Poista
  11. Ooh, upeaa! Ja euroviisujen voittajakin oli upea! Mä siis fanitan ihan kympillä conchitaa. :)

    VastaaPoista
  12. Kynnet on yhtä upeet kun itse kappalekin!

    VastaaPoista
  13. Ihan _MIELETTÖMÄT_! Aloin vasta seuraamaan blogiasi ja selasin vähän vanhojakin kynsiä ja teet kyllä aivan supehyber älyttömän upeita kynsiä!!!!!:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!
PS. You can also comment in English.