Minä en vain kestä

Toivottavasti otsikko ei hämännyt liikaa. Ajattelin omistaa koko postauksen yhdelle lakalle, joka se...

Toivottavasti otsikko ei hämännyt liikaa. Ajattelin omistaa koko postauksen yhdelle lakalle, joka sen todellakin ansaitsee - I Just Can't Cope-acabana - keltainen täydellisyys OPI Brazil-kokoelmasta <3 Tosi kaunis keltainen sävy, sellainen pastellin ja kirkkaankeltaisen välimaastosta. Näissä kuvissa väri on ehkä liian kirkas, pullo antaa paremman käsityksen oikeasta väristä. Lakka on siis creme ja levittyy hyvin ja mikä parasta, peittää 2 KERROKSELLA! Keltaiset lakat ovat yleensä tosi hankalia tapauksia, mutta IJCC on kaikkea muuta.






Olin näillä keltaisilla kynsillä muutaman päivän ilman koristeita, I Just Can't Cope-acabana on niin nätti ihan sellaisenaan. Tekisi mieli lakata kynnet tällä koko ajan, niin ihanan pirteä tuo väri vaan on. Tein myöhemmin pientä tuunausta pariin kynteen, mutta niistä sitten toisessa postauksessa.

Mun tulee oltua aika usein yksivärisillä lakkauksilla tai siten, että kynsillä on paria kolmea eri lakkaa, mutta niin, että yksi kynsi on aina lakattu kokonaan yhdellä lakalla. Olipa hankalasti selitetty. Lähinnä ajoin sitä takaa, että en kaipaa nykyään niin kamalasti koristeita kynsille, vaan jos kohdalle osuu kaunis yksilö, tykkään käyttää sitä sellaisenaan. Blogiinhan en laita aina kaikista kynsistä kuvia, mutta koitan ainakin Instagrammiin laitella nyt jatkossa. En tiedä tekeekö muut näin, kertokaas onko teillä tapana olla yksivärisillä kynsillä koskaan? Ja kuvaatteko blogiin aina kaikki kynnet vai vaan osan?





Varasin muuten kampaajalle ajan pitkästä aikaa. On tässä ollut viime aikoina niin ruma ankanpoikanen -fiilis että... Jospa siis vähän piristäisi, kun saa kauheat juurikasvut piiloon ja siistittyä hieman tätä harakanpesätakkuheinäkasaa. En vielä päättänyt, haluanko pitää liukuvärjäyksen vaiko en. Jotain uutta ois tietty kiva kokeilla, kun vaan keksisi että mitä. Mutta senpä näkee sitten, jospa repäisis ja laittaiskin vihreän tukan?



Lakka on saatu blogiyhteistyön kautta CesarsShopista. En hyödy linkkien klikkailusta tai niiden kautta ostamisesta. Kerron tuotteista aina rehellisen mielipiteeni.

Katso myös

32 kommenttia

  1. Tää on kyllä niin kaunis lakka! Meinasin ensin jättää sen hankkimatta kun en ollut siitä ihan varma-onneksi sain testiin, sain todeta olleeni väärässä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No huh onneks sait testiin! :D On se vaan niin ihanainen että!

      Poista
  2. Nam, minkä värinen lakka!

    VastaaPoista
  3. Oon pohtinu tarvinko tämän keltasen ja kyllähä mä nyt tän tarvin. :) Ihanan pirteä väri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. Tarvit. Ei ole muuta vaihtoehtoa. :D

      Poista
  4. OPI on kyllä tehnyt upean kokoelman! Ihana tämäkin sävy:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. OPI se vaan osaa! Oon ihan samaa mieltä! :)

      Poista
  5. Mä tein just viikko sitte kans tälle postauksen, ja siitä asti oottanu et saisin julkasta sen:D Niin ihana lakka <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainiin kun sä julkaiset kynnet tekojärjestyksessä, oliko se niin? :) Ihana lakka todellaki ja sopii sun blogin nimeenkin täydellisesti! <3

      Poista
    2. Joo, niin pysyy ite ajantasalla kynsistä ja silleen :) Ja aattelin laittaa lakan vaikkapa blogin banneriin, koska sehän sopis siihen hyvin!:D

      Poista
    3. Oi sehän ois tosi kaunis sun bannerissa! Laita ihmeessä :)

      Poista
  6. En oo oikein koskaan tykännyt keltaisesta, mutta tämä on IHANA sävy O.O Oi että! Miltei voisin laittaa omiinkin kynsiin :D

    Ja mitä koristeluun tulee, olen usein ihan vain yhdellä lakalla lakatuilla kynsillä, koska harvoin on aikaa piipertää koristeita Konadeilla/timanteilla/millä ikinä. Mutta jos vaan on aikaa, niin koetan kyllä koristella oikein koristeelliset kynnet ;>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei miltei vaan laita! :D Kannattaa välillä kokeilla rajojaan, niin voi yllättyä miten jostain väristä tykkääkin sitten kovasti :)

      Joo koristelu vie kyllä aikaa jonkin verran, tietty riippuu koristelun vaikeustasosta. Mutta yksivärisetkin on kyllä ihania :)

      Poista
  7. Tosi kaunis sävy!

    Kynsien koristelussa olen sitä mieltä että vähempi on enemmän. Tykkään kyllä että on kauniita leimoja ym. mutta monesti liika on liikaa. En ymmärrä miksi kauniit lakat halutaan peittää kaiken maailman tarroilla ym.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo samoilla linjoilla, simppelit on tyylikkäät. Mutta välillä pitää vähän vetää överiksi, tai mulla ainakin tulee välillä halu kokeilla jotain ihan erilaista :) Suurimman osan ajasta tulee kuitenkin oltua aika hillityillä koristeluilla.

      Poista
  8. Oi että, sopiskohan tämä keltainen munkin kynsille? Mulla on nimittäin vain yksi keltainen lakka, koska en oikein osaa pitää keltaista kynsillä..
    Ja itse postaan blogiin suurimman osan kynsistä, mutta en ihan kaikkea. Joitakin yksivärisiä on vähän tylsä esitellä, riippuen tosin lakastakin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastaus: SOPIS! :D Jos joku hyvä keltainen pitäisi valita, niin tämä se olisi.

      No niin, en siis ole ainut, joka ei postaile kaikkia kynsiä :) Ja juu riippuu tosiaan siitä lakastakin, vaikka ite tykkään katsella ihan yksivärisistäkin lakoista tehtyjä postauksia :)

      Poista
  9. Ihana lakka! Semmonen hyvä keltainen lakka on mun osaltani vielä löytämättä, kaikki on tuntuu olevan tosi huonosti peittäviä eivätkä kovin pigmenttisiä :/ tää kyllä vaikuttaa hyvältä lakalta. Mä jätän ihan peruslakkaukset laittamatta blogiin.. joskus on vaan fiilis että menen yksivärisillä muutaman päivän niin eihän ne ketään kiinnosta ellei ole jokin uutuuslakka kyseessä :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on juurikin hyvin peittävä ja pigmenttinen, suosittelen lämpimästi :)

      Mä oon tuossa eri mieltä. Varmasti joitakin kiinnostaa yksivärisetkin, vaikkeivät olisi edes uutuuslakkoja :) Itse ainakin tykkään katsella sellaisia postauksia ja siinä pääsee lakka hyvin esillekin, kun ei ole koristeita peittämässä :) Mutta sama juttu mullakin, että en aina niitä laita kuitenkaan blogiin :D

      Poista
  10. uuuuuu mikä lakka!! kai mun on kans tää pakko hankkia...

    VastaaPoista
  11. Mulla on joskus myös niitä yksivärisiä lakkauksia, mutta hyvin harvoin, koska yleensä tarvitsen blogiin matskua ja yksivärisistä kynsistä en oikein keksi mitään kirjoitettavaa. Tietysti hyvät kuvatkin joskus riittäisi, mutta en vaan jotenkin osaa julkaista sellaisia ihan lyhyitä postauksia...kuten on huomattu :D tää on kyllä tosi kaunis ollakseen keltainen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha :D Joo mulla on vähä samaa vikaa, en osaa oikein tehdä lyhyitä postauksia :D Nyt yritin ja kuvia oli "vaan" neljä :D Sun postauksia lukee kyllä tosi mielellään sellaisina kuin ne on! :) Apua millastahan olisi tehdä postaus vaikka yhdellä kuvalla? Otetaanko haaste? :DD

      Poista
    2. Kiva kuulla :) Mulla on henkisenä rajana kuus kuvaa, sen yli ei sais mennä kun tekstiäkin on aina esseen verran. YKS KUVA?! Apua, senhän pitäis sit onnistua täydellisesti :D mulla kun on tää "määrä korvaa laadun" -mentaliteetti aika usein......:D

      Poista
    3. Kuus kuvaa on aika sopiva määrä, täytyis välillä rajottaa itteäkin kyllä! :) Mutta joo, YKS KUVA -haaste on nyt meijän tehtävä! Millos kokeiltais? :D Ja eihän sen tarvi olla mikään maatamullistava, eihän instagrammiinkaan laiteta ku yks kuva kerrallaan haha :D

      Poista
    4. Instakuva onkin helppo valita, kun se neliömuoto rajaa suurimman osan vaihtoehdoista pois :D voin mä koittaa, mutta en ennen tän Cadillacquer-teemaviikon loppumista :D

      Poista
  12. Sattuisiko sinulla olemaan myös Barry M:n Lemon ice cream? :) Olisi kiva nähdä, miten samanlaiset ne ovat. Veikkaan, että en taida tarvita tätä Barry M:n seuraksi, vaikka tämä onkin kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei valitettavasti ole tuota Barry M:ää, mutta nettiswatchien perusteella sanoisin, että Barry M on vaaleampi :) Peittääkö Barry M 2 kerroksella?

      Poista
    2. Mielestäni voi peittää kahdellakin, riippuu siitä, onko hyvä lakkaaja. Minä olen aika onneton sutija, joten laitoin varmuuden vuoksi kolme kerrosta, kun kahdella jäi vähän epätasaisuuksia johonkin. :-P

      Poista
    3. Eikai se aina lakkaajasta oo kiinni, et siis välttämättä ole mikään onneton sutija! :) Keltaiset on yleensä tosi raidoittuvia ja 3 kerrosta taitaa olla aika must paria poikkeusta lukuunottamatta, kuten tää OPI :)

      Poista

Kiitos kommentista!
PS. You can also comment in English.