OPI Sheer Tints

Olettekos tekin nähneet jonkin oudon valoilmiön taivaalla viime päivinä? Kummasti piristää, kun ei o...

Olettekos tekin nähneet jonkin oudon valoilmiön taivaalla viime päivinä? Kummasti piristää, kun ei ole pilkkopimeää enää töistä lähdettyäkään, kevättä kohti mennään siis :) Mutta saisi se talvi nyt vielä jonkin aikaa mun puolesta pysytellä täällä. Näin muuten tänään kaupassa jo pääsiäiskoristeita! Onkohan pikkasen liian aikaista kuitenkin vai mitä?

Mutta mennäänpäs asiaan eli lakkojen maailmaan. Sain hyppysiini OPI Sheer Tints -lakkoja, jotka ovat ns. läpikuultavia värilakkoja. Toisin sanoen kevyesti sävytettyjä päällyslakkoja. Vähän niin kuin jellyt, mutta läpikuultavampia. Joko riitti kuvailut? :D


OPI Sheer Tints -lakoilla voi leikitellä ja kikkailla vähän erilailla kuin tavallisilla lakoilla. Tintsejä voi laittaa osittain toistensa päälle, jolloin syntyy eri tummuusasteita tai uusia sävyjä. Myös leimauksia voi "värittää", kuten tässä postauksessa nähdään. Valkoisen lakan päällä lakat pääsevät väriensä puolesta eniten oikeuksiin, mutta toki niitä voi käyttää muidenkin lakkojen päällä. Vain mielikuvitus on rajana ja inspiraatiota voi hakea tietysti vaikka ystävältämme googlelta tai instagramista.



Sain Sheer Tints -minisetin testattavaksi Kauneudenkauppa.fi:stä ja valikoimasta löytyy myös täysikokoisia pulloja. Tähän minisettiin kuuluu neljä minilakkaa: keltainen I'm Never Ambaressed, vaaleanpunainen Be Magentale With Me, violetti Don't Violet Me Down ja sininen I Can Teal You Like Me. Värejä yhdistelemällä saa muitakin värejä, esim, keltaisella ja sinisellä saa luotua vihreän värin.



Ensimmäinen kokeiluni oli värittää leimatut kynnet. Lakkasin kynsille 2 kerrosta Ginan valkoista ja leimasin kuviot uudella MoYou Holy Shapes 02 -laatalla sekä Konadin mustalla leimauslakalla. Laitoin leimausten päälle kerroksen päällyslakkaa, jotta Sheer Tints -lakat eivät levittäisi leimauksia. Leimaukset menivät pieleen, koska viivat eivät ole kaikkialla suorat, niissä on reikiä ja ne myös levisivät vähän. Tarvitsen lisää harjoittelua, I know.

Väritin valkoiset osiot dotting toolin avulla ja käytin kaikkia neljää lakkaa. Vihreän sävyn tein keltaisen ja sinisen lakan avulla ja oranssin tein keltaisella ja pinkillä. Lakat kuivuivat todella nopeasti ja olivat jo alussakin hieman paksuhkoja. Laitoin yhtä väriä kerrallaan ensin muovialustalle ja dippailin siinä pilkkutikkua. Lakkaa sai lisätä vähän väliä alustalle, koska se tosiaan kuivui siihen aika nopsaan ja pilkkutikun jatkeena oli välillä "hämähäkinseittiä" :P



Näitä käytin:
*Lakat on saatu blogiyhteistyön kautta Kauneudenkaupasta. Postaus ei sisällä mainoslinkkejä.


Värittäminen oli hauskaa puuhaa, tuli ihan lapsuuden värityskirjat mieleen <3 :) Tämä ei siis jäänyt viimeiseksi kerraksi, vaan mielessä on jo muita tapoja käyttää näitä Tintsejä. Kaikenkaikkiaan tykkäsin kynsistä kovasti, etenkin jos katsoin leimauksia kauempaa :D

Katso myös

10 kommenttia

  1. Mä en oikeen koskaan näille lämmenny niin paljoa et oisin omaksi hankkinu. Tykkään kuitenki katella muiden tekemiä lakkauksia, nää sunkin kynnet on aivan ihanat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Joo nämä jakaa varmaan mielipiteitä jonkin verran. Itse lämpesin vähän jälkijunassa näille :)

      Poista
  2. Hienot väritykset! Munkin on pitänyt pitkään hommata näitä tai Dance Legendin vastaavia, kun tuntuu, että joka kulman takaa hyppäävät esiin. Noh, kyllä mä kai vielä ehdin, ei sillä kamala kiire kuitenkaan ole :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih joo ehtiihän sitä vielä :) Mutta suosittelen kyllä kokeilemaan ennemmin tai myöhemmin! Ja kiitos :)

      Poista
  3. Melko homma ruveta värittämään leimauksia. Itse en ole vielä koskaan sitä tehnyt, kun ajattelen sen tosiaan olevan iso homma :D Mutta nyt kun luin sun postauksen, niin ei se taidakaan olla niin vaikeaa? Kivat kynnet sait aikaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se kuule ole vaikeaa eikä tosiaan iso homma! :) Varmaan vaikuttaa vaikeammalta kuin oikeasti on. Mustan päälle voi ihan huoletta lakkailla, ei tarvi pysyä vain valkoisella alueella.
      Kiitos! :)

      Poista
  4. Nämä ovat kyllä kivat ja leadlight on hauska tekniikka! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo on kyllä tosi kiva tekniikka, täytyy ehdottomasti kokeilla uudestaan :)

      Poista
  5. ompa kivan pirtsakat! tän minisetin näitä sheer tintsejä voisinkin hommata, mutta täysikokoisia ei varmaan tulisi käytettyä.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Minisetti on varmasti ihan riittävä, ellei nyt litratolkulla meinaa noita käyttää :D Mutta lakkaa kuluu tosi vähän yksiin koristeluihin, että suosittelen senkin takia tätä minisettiä.

      Poista

Kiitos kommentista!
PS. You can also comment in English.