Glisten & Glow CTRL-ALT-DEL lateksisuoja kynsille

Kynsimaailmassa on kuhistu jo jonkin aikaa erilaisista lateksisuojista kynsikoristelun helpottamiseksi. Nestemäinen lateksi suojaa siis ihoa...

Kynsimaailmassa on kuhistu jo jonkin aikaa erilaisista lateksisuojista kynsikoristelun helpottamiseksi. Nestemäinen lateksi suojaa siis ihoa kynnen ympärillä, jolloin pahimmat sotkut saa kätevästi pois lateksin avulla. Teippi ajaa toki saman asian, mutta teipin kanssa säätäminen on välillä aika turhauttavaa ja sillä voi helposti pilata toisen käden kynnet teipin tarttuessa niihin. Lateksi on kätevä etenkin liukuvärjäyksissä, vesimarmoroinneissa ja leimailuissa.

Olen vähän sivusta seurannut jo pidemmän aikaa millaisia arvosteluja tuotteet ovat saaneet, ja mikään niistä ei oikein kolahtanut niin paljoa, että olisin sellaisen ostanut... kunnes törmäsin Glisten & Glow CTRL-ALT-DEL lateksisuojaan! Ja se on PINKKI!!! <3



Glisten & Glow CTRL-ALT-DEL Latex Barrier on nestemäinen lateksisuoja, jota sivellään kynsien ympärille. Se on aivan ihanan värinen, barbipinkkimäinen <3 Muut lateksisuojat ovat olleet niin rumia, että ehkä senkin takia olen jättänyt ne hankkimatta :D Mutta värillä on väliä, minkäs teet. Ja kirkkaissa lateksisuojissa on se huono puoli, ettei näe minne lateksia on levittänyt.

CTRL-ALT-DEL tuoksuu hieman makealle persikkaiselle ja sanoisinko ilmapallolle, sellaiselle kumimaiselle. Tuoksu ei ole onneksi kovin voimakas ja on Sinneyn ja Emman mukaan paljon parempi kuin muissa lateksisuojissa, jotka saattavat haista sillille tai kumisaappaiden ja mädän kalan sekoitukselle, yyh :D

Sivellin on keskikokoinen eli isompi kuin koristelulakan sivellin ja pienempi kuin esim. OPI:n sivellin. Juuri sopivan kokoinen mielestäni. Joissain lateksisuojissa on todella ohut sivellin, ja sitä on ollut kuulemma hankala käyttää. Tässä ei ole vastaavaa ongelmaa ja suurempi sivellin on todellakin tarpeen, jos lateksia haluaa levittää vähän pidemmälle sormien suojaksi, esim. vesimarmorointia tehdessä.



Lateksia levitetään kynsinauhoille ja sormenpäihin siveltimen avulla. Lateksia ei kannata levittää aivan kynnen juureen, vaan kannattaa jättää siihen ihan pieni rako. Näin lateksia poistettaessa se ei vie mukanaan kynsilakkoja. Lateksia voi myös levittää kynnen taakse sormenpäihin, jos aikoo vesimarmoroida kynnet.

Nestemäistä CTRL-ALT-DEL lateksia on tosi helppo levittää keskikokoisella siveltimellä, se on juuri passelin kokoinen. Kuivuttuaan lateksi muuttuu väriltään hiukan tummemmaksi ja se kuivuu hyvin nopeasti.



Kun lateksi on kuiva, kynnet voi koristella haluamallaan tavalla, esimerkiksi tekemällä liukuvärjäyksen meikkisienen avulla, vesimarmoroida tai vaikkapa leimata.



Kynsien koristelun jälkeen lateksi irroitetaan esim. pinsettien avulla, ettei toisen käden kynnet sotkeennu. Lateksi lähtee iholta tosi nätisti yhtenä suikaleena. Tätä vaihetta hieman pelkäsin, koska olisi ollut turhauttavaa repiä lateksia pieninä palasina iholta. Mutta CTRL-ALT-DEL hoiti homman kotiin hienosti! Lopuksi kynsinauhat kannattaa siistiä siveltimen ja kynsilakanpoistoaineen avulla.

Valmiit kynnet liukuväreineen löytyvät toisesta postauksesta.



Glisten & Glow CTRL-ALT-DEL lateksisuojaa voi tilata CesarsShopista, mistä itsekin sen ostin. Nämä oli jonkin aikaa loppuunmyyty, mutta nyt niitä saa taas ja senpä takia postasinkin tästä vasta nyt. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan. Varmasti helpottuu kynsien koristelu lateksin avulla ja hermotkin säästyy samalla :) Itse oon ainakin ihan innoissani tästä!

Onkos teillä kokemuksia CTRL-ALT-DEL:istä tai muista lateksisuojista?

Katso myös

22 kommenttia

  1. Tää on kyllä tosiaan hyvä tuote, oon ihan myyty kuten varmaan postauksestakin huomasi :D enkä ees yhtään liioitellut hajun kuvauksen kanssa!! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo huomasi kyllä mut ei ihme että oot myyty :D Sama täällä! Haha, hajun kuvaukselle pääsi muutama hörähdys täällä päässä :DD

      Poista
  2. Voi vitsi, mulle on kyseinen tuote just postissa tulossa, tän postauksen luettua en malta enää oottaa, että saan sen käsiini! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeee hienoa että pääset pian testaileen sinäki! :)

      Poista
  3. Aivan loistava keksintö! Vaikken marmoroiskaan ni kyl mä aina sotkun osaan saada aikaseks ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö! Kyllä kynsirintamalla tehdään vaan mahtavia keksintöjä! Ja tosiaan tuo käy mille tahansa sotkuille :)

      Poista
  4. Miten nerokasta, että se on just vielä PINKKI. Hahahaa :D <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan täydellisen värinen!! :D <3 Joillakin muilla valmistajilla on ollut niin kamalan värisiä viritelmiä ettei tosikaan. En tykännyt niistä glitterisistäkään, kun niissä oli kirkas pohja, näytti tosi kummalliselta :)

      Poista
  5. Mäkin melkeen tilasin tämmösen! :D

    t. Kissis

    VastaaPoista
  6. Mulla on El Corazonin vastaava tuote ja se on kyllä kanssa tosi hyvä. Tää vaan näyttää niin herkulta, kun on pinkki :). Mä rakastan ilmapallon tuoksua, joten pitää pistää tämä ostoslistalle, kun edellinen loppuu. Tää kuluu aika nopeasti, vaikka en usein käytäkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on kyllä herkun värinen :P Hih ai rakastat ilmapallon tuoksua :) No sitten vaan tilaukseen kun se toinen loppuu.

      Poista
  7. Voi eikä kuinka täydelliseltä tää kuulostaa! Pitää kyllä hankkia itsellekin, onhan se sentään pinkkikin ja kaikkea :'D

    VastaaPoista
  8. Tää on ihan huippu! Minulle on laitettu kerran väritöntä lateksiä kynnenympärysiholle ja se oli niin tylsä! Tää pinkki on ihan paras ja näppärä tuote <3 Sotkujen siivoaminen kynnen ympäriltä on yksi inhokkipuuhiani x___x

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väritön lateksi on todellakin tylsä mutta se on myös tosi epäkäytännöllinen, kun ei näe mihin sitä on jo sutinut. Pinkki sen olla pitää kyllä! Ja tosiaan tämähän takaa sen, ettei sormia tarvitse siistiä asetonilla niin paljoa, jolloin siinäkin mielessä tosi hyvä tuote.

      Poista
  9. Kerran ostin jostain naamiaiskaupasta nestemäisen lateksin ja hermo meni sitä irti riipiessä sormilta millin hippusina. Rhkä pitää antaa tälle mahdollisuus, tykkään siitä että on värillinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ounou voin kuvitella miten ärsyttävää sitä on ollut repiä! Tämä tosiaan lähti ihan yhtenä suikaleena ja venyikin siihen malliin, ettei hevillä katkea :) Kannattaa ehdottomasti kokeilla, on se vaan kätsy ja nättikin <3

      Poista
  10. Fiksu veto ostaa pinkki. En ajatellut asiaa yhtään ja ostin toisen merkin läpikuultavan. Sitä tietenkin levitin huomaamattani myös aavistuksen kynnelle, jolloin lakkauksesta lähti pienet palat väriä lateksia poistaessani. :D Ja tietenkin lähti sellaisina pieninä suikaleina, joka vei tuplasti kauemmin aikaa, kuin normaalisti sotkun siistiminen kynsilakanpoistoaineella..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, ei sit toiminut kovin hyvin se kirkas tökötti! Pinkki sen olla pitää, suosittelen ehdottomasti hankkimaan omasi tilalle CTRL-ALT-DEL:in :)

      Poista
  11. Tulossa :) - tsekkasin Emman postauksen ja olin viimeistään myyty sen tuoksun kohdalla. Ja että vielä pinkki...

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!
PS. You can also comment in English.