Kynsihörhöjen miitti Tampereella vol.2

Naistenpäivä sujui ihanissa merkeissä Pirkanmaalaisten kynsibloggaajien kesken <3 Lähdin kotoa perhoset vatsassa, mutta perhosista ei oll...

Naistenpäivä sujui ihanissa merkeissä Pirkanmaalaisten kynsibloggaajien kesken <3 Lähdin kotoa perhoset vatsassa, mutta perhosista ei ollut tietoakaan enää sitten, kun pääsin paikalle ja halattiin tuttujen tyttöjen kanssa <3 Tavattiin siis New Yorkissa (Tampesterin ravintolassa, ei valitettavasti USA:ssa), josta meille oli varattu hämärä kabinetti :) Kabinetissa oli tosiaan aika hämärää, joten kuvien ottaminen oli enemmän kuin haastavaa. Vaihdeltiin kuvia onneksi miitin jälkeen ja tässä postauksessa näkyykin muutamia muiden otoksia, kiitos niistä!



Kuva: Anniina / Tiny Nail Design


Kokoonnuttiin ensin pienemmällä porukalla järjestelemään goodiebageja. Kuvasta näkee kuka piti jöötä :D Ei vaan, Nannu hoiti sponssituotteiden kokoamisen, joten oli hyvä, että hän vähän ojensi ohjeisti meitä :D


Ihanat goodiebagimme <3 Kiitos Make Up Storelle ja Punanaamiolle :)


Oikeanpuoleinen kuva: Nannu / Dioriina

Muut kynsihörhöt saapuivat paikalle tunteroisen päästä. Joukossa oli ihan uusiakin naamoja, ja oli tosi kiva nähdä, ketkä niitten kynsiblogien takana oikein häärää :)

Mukana oli nämä bloggaajahörhöt:

Anniina / Tiny Nail Design
Hiutale / Shiny & Glossy
Liisa / in this part of town
Mira / Live, Laugh, Love and Paint nails
Mirka / Gone With The Nails
Nannu / Dioriina
Prunella / 40 kynttä
Salla / Playing with Polish
Tike / Thulian In Wonderland
ja lisäksi Lunalii / Korukynsillä tuli pitämään meille hyvää seuraa :)


Vasen kuva: Liisa / in this part of town

Sekoitettuamme tarjoilijan pään sekavilla ruokatilauksillamme, availimme säikehtivät holokassit, joissa oli omavalintaisia tuotteita MoYou Londonilta ja Kosmetik4lessiltä. Pussukat oli nimetty meidän uusilla lempinimillä ja itse sain niinkin hienon nimen kuin Zirpuliini! Kiitos tästä Martille vaan :D Mulla on tuossa yllä olevassa kuvassa kädessä MoYou Londonin leimauslaatta, jonka kuvion voi melkein nähdä heijastuneena mun naamasta, nice... :)



Sitten pidettiin pikku arvontatuokio. Koottiin arvontapalkinnot niistä tuotteista, jotka eivät menneet tasan goodiebageihin. Joukossa oli mukana mm. nufusia :) Ihanainen Liisa toi lisäksi meille kaikille yllätyspussukat sekä yhden isomman setin arvottavaksi <3




Lissukka esitteli hienosti geelilakkauspaketin! Urkenisiko tästä kenties uusi ura?? :)



Prunella sai arvonnassa tuon edellä mainitun geelilakkauspaketin! Kyllä oli liikuttava onnenhetki eikä kyyneliltäkään säästytty! :D <3



Sallan pussukasta löytyi peppulakka nimeltään Hanky Spanky :D Ilme oli korvaamaton, kun Salla tajusi millainen tuo Bootie Baben lakkapullo on :DD <3



Kuvat: Liisa / In this part of town

Lisää kynsifriikkien riemunhetkiä <3


Kuvat: Liisa / in this part of town



Kurkistus mun goodiebagiin...oioiiii... (näistä sitten tarkemmin toisessa postauksessa, koska tämäkin on jo kilometrin pituinen :)



Välillä piti syödä, että jaksaa. Pulled pork leipä osoittautuikin kahden raavaan miehen annokseksi, ja loppuaika meni ähkyssä.



Kuva: Nannu / Dioriina

Välillä piti myös juoda, ettei vaan nestehukka yllätä. Hyvin sopi mun Marimekko-kynnet tuohon tuoppiin...not :)


Kuva: Hiutale / Shiny & Glossy

Ohjelmaan kuului tietysti myös kirppistelyä ja tuli tehtyä ihania löytöjä.



Kiitos kirppislakoista Sallalle, Tikelle ja Lunaliille <3



Meillä oli myös Kauneimmat Kynnet -kilpailu ja Mira voitti sen suloisilla avaruuskissakynsillään! <3 Käsien alla näkyy Miran voittama palkinto.


Kuva: Nannu / Dioriina

Lopuksi pakollinen kynsiposeeraus :) Tosi ihania kynsiä oli kaikki tehneet ja ihaninta mun mielestä oli se, että näin ne ihan livenä! Tuo kummasti vaihtelua blogien tuijottelun sijaan :)

Aika meni aivan liian äkkiä ja päätettiinkin, että ens kerralla varataan aikaa reilusti enemmän. Sitä odotellessa! Kiitos vielä tuhannesti ihaNaiset! <3 On se vaan hienoa, että on olemassa ihmisiä, jotka on yhtä innoissaan lakkailusta tai yhtä murheissaan jos kynsi on katkennut tai koristukset menneet pieleen <3

(PS. Tässä vielä muistoja viime vuoden miitistä)


Katso myös

15 kommenttia

  1. Jee, ihanan postaukset oot tehnyt! Mulla on vielä työn alla, ja hauskasti oon melkein käyttäny samoja lauseita kuin sä, voi ei :DD Pitää vähän siis vielä muovailla... Mutta oli ihanaa nähdä näin naamastustenkin, sai kunnon kasvot (ja äänet :D) jokaisen blogille :) Kiitos! <3 (Ja joo, mun tuote-esittelijän ura on nyt nousussa, odotan että isot firmat bongaa mut, kjähäh!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, käytä vaa samoja lauseita, great minds think alike :DD Ja oli todellaki ihana nähä livenä <3 Pietään kyllä huoli, että seuraavaan kertaan ei mee kauaa jookoskookos? :)

      Ootappa vaan niin kohta alkaa sateleen kutsuja vaikka mihin esittelytilaisuuksiin! :D

      Poista
    2. Joo! Syksyllä uudestaan? Jos mennään taas New Yorkiin, niin otan piffin!!!

      Poista
  2. Ihana postaus todellakin! Mullakin työn alla kun tää kone ei haluu totella mua vaikka kuinka koitan olla orjapiiskuri :D
    Voi ei.. jos oisin tienny et laitat ton nimilappusen tänne, oisin tehny siihen kaikenmoisia koukeroita enkä vaan sutassu:D
    Tarvisko meen varata seuraavaks koko viikonloppu ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarvis joo varmaan varata koko viikonloppu ens kerralla :D Aika rientää hyvässä seurassa :)
      Haha, nimilappu oli just hyvä juuriki tuollaisena! <3 :D Toivottavasti saat sun koneen kuntoon!

      Poista
  3. Tuolla oli kyllä tosi vaikea saada hyviä kuvia, mutta nämä olivat oikein onnistuneita :) Ihana päivä kynsihörhojen seurassa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyl haastavat kuvausolosuhteet, onneks onnistu ees muutama kuva! :) Oli ihanaa teijän kanssa <3

      Poista
  4. Kuva kertoo tuhat sanaa. Minähän olen vakavasti otettava kynsibloggaaja :D :D :D Joo mut kivasti oot sommitellu kuvat ja kauheet paineet on tuottaa jotain edes puoliks yhtä laadukasta! Kiitos kivasta päivästä ja edottomasti pian uusiks :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo sun kuva on niiiin ihana!! :D <3 Ja kiitti, mutta höpönpöpö ei mitään paineita todellakaan kannata ottaa postauksesta! :) Kiitos itselles, oli tosi kiva nähä ja seuraavaa kertaa jo oottelen! :)

      Poista
  5. ^^ Teillähän on ollu hauskaa. Oikeen näkyy kuvista miten rento ja kiva tunnelma oli :D Toivon ite myös joskus pääseväni johki miittiin, mutta ne on AINA ollut huonoon aikaan, nyyh... :D Avaruuskynnet on aivan uskomattoman hienot (on kaikki muutkin!) must say. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosi kivaa kyllä ja siitä sen myös huomas, kun aika meni ihan liian äkkiä :) Toivottavasti säkin pääset joskus miittiin! Ja ihania kynsiä oli kaikki tehny <3

      Poista
  6. Ihana postaus :) Nyt aamunälkäisenä rupesin kuolaamaan tota sun pulled porkia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) Haha, tolla pärjäis kyllä koko päivän jos aamiaiseks vetäis :D Nyt kieltämättä tekis itekki mieli pulled porkkia :D

      Poista
  7. Kivoja kuvia miitistä!! Etenkin nuo Prunellan voittofiilikset :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo Prunellalla oli ihan huiput ilmeet :DD <3

      Poista

Kiitos kommentista!
PS. You can also comment in English.