Glam Up Your Life - 300:n lukijan arvonta

ARVONTA ON PÄÄTTYNYT. Blogin 300:n blogger-lukijan raja meni rikki viime viikolla! Ihan huippua!...

ARVONTA ON PÄÄTTYNYT.


Blogin 300:n blogger-lukijan raja meni rikki viime viikolla! Ihan huippua!!! <3 Olen ollut niiiiiin iloinen jokaisesta lukijasta! <3 Blogger-lukijoiden lisäksi on tietysti muitakin lukijoita, iso kiitos siis ihan kaikille blogiani seuraaville! <3

300:n lukijan kunniaksi haluankin nyt järjestää arvonnan, jonka teemana on pientä glamouria arkeen :) Tällä kertaa luvassa on vähän muutakin, kuin kynsituotteita, mutta tietysti niitäkin on mukana :)


Arvonnan palkinto





Palkinto on suurilta osin itse hankkimaani, mutta alla olevat kaksi ensimmäistä tuotekuvaa ovat sponsoroituja.


MiMax sponsoroi arvontaan siirtofolion (Florentine Marble) sekä erikoisliiman foliota varten.



Pretty.fi sponsoroi arvontaan kynsien koristelusetin, jossa on kuusi erilaista koristetta.


Loput tuotteet ovat itse hankkimiani



Pääpalkinnon lisäksi luvassa on myös yllätyspalkinto :) Valitsen ylläripalkinnon saajan itse, ja perusteena voi esimerkiksi olla se, että on antanut hyvää tai rakentavaa palautetta, ilostuttanut minua jollain lailla tai vaikka mainostanut arvontaani hienolla tavalla :)


Osallistumisohjeet

  • Täytä alla oleva osallistumislomake vain kerran. Jos sinulla tulee korjattavaa tai kysyttävää, älä täytä lomaketta uudestaan, vaan lähetä minulle sähköpostia osoitteeseen zigiztyle(at)gmail.com.
  • Pakolliset tiedot: 
    • lukijanimi:  Osallistuaksesi arvontaan sinun tulee olla blogini julkinen lukija Bloggerin (Google-käyttäjäraadin) kautta. Tervetuloa myös kaikki uudet lukijat! :) 
    • sähköposti
  • Lisäarvat (max 3 kpl):
    • 1 lisäarpa: Olit blogin julkinen lukija ennen tätä arvontaa.
    • 1 lisäarpa: Mainostat arvontaa blogipostauksessasi tämän arvontapostauksen linkin sekä ensimmäisen palkintokuvan kera.
    • 1 lisäarpa: Tykkäät Zigi Ztylestä Facebookissa

Voit siis saada yhteensä 4 arpaa. Olisi myös hienoa saada palautetta blogista tai ihan vaan viestiä minulle :) Lähetän palkinnon vain Suomeen. Suoritan arvonnan random.org:illa ja ilmoitan voittajan erillisessä postauksessa.

Arvonta loppuu lauantaina 15.9.2012 klo 23:59

Oikein paljon arpaonnea kaikille! ♥


ARVONTA ON PÄÄTTYNYT.

Katso myös

40 kommenttia

  1. Osallistuttu (: Ihana arvonta (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvähyvä! Ja kiitos aivan ihanasta palautteesta <3<3

      Poista
  2. Vau muru! Tosi hieno juttu, mii sou häppi for you <3

    VastaaPoista
  3. Olen täällä vedet silmissä lukenut teidän osallistujien yli-ihania kommentteja.. <3 Sanattomaksi vetää.. On niiiiin hienoa kuulla, että blogini on näinkin monen mieleen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa että muutkin ihmiset käyttävät YLI sanaa puheessaan kuten tuo "yli-ihania" minulle kun ollaan siitä naurettu että ei sitä voi käyttää o: Useasti tulee sanottua että "Yli-liioittelet" tai "olet mun yli-ystävä" ja varsinkin poikaystävästä se on kaikkia luonnonlakeja vastaan :D

      Poista
    2. :D Enpäs ole aiemmin aatellutkaan, ettei tuota etuliitettä käytettäisi yleisesti :D Mulle siitä ei ole muistaakseni koskaan huomautettu :) Sano sun poikaystävälle että ei ole mitään YLIluonnollista tuon YLI-sanan käyttö :D

      Luulen, että mun puhekielessä on niin paljon "pahempia" sanoja kuin tuo "yli"-liite, että saan kuulla niistä ihan tarpeeksi :D Esim. "veihti" ja "ohta" jne :D Eli veitsi ja otsa. Niin ja siitä kuulen eniten, kun sanon esim "mulla on käet ihan jäässä" eli kädet :D

      Poista
    3. Täällä kans yks yli-ihminen! :D Mies on sitä sanonut monesti (kotoisin Hämeestä, itse olen Pohjanmaalta), että vain mä ja mun pohojalaiset kaverit käytetään yli-liitettä. Yli kiva, yli paljon jne. Tosin käytän sitä tosi-sanan korvaajana eli erikseen "yli ihana".

      Poista
  4. Voi ei! Taisin lähettää lomakkeen kahdesti! Hylätäänkö minut nyt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei hylätä. Mutta millä lukijanimellä lähetit lomakkeen? En löytänyt ainakaan "ennuli" nimellä vastausta.

      Poista
    2. Taisi olla Ennuli :)En kyllä ole varma että lähettikö se sen.

      Poista
    3. Ei ole valitettavasti tullut perille sun nimellä. Lähettäisitkö uudestaan, jotta voisit osallistua?

      Poista
    4. Juup lähetin just, nyt varmaan löytyy. :) Anteeksi sekaannuksesta.

      Poista
    5. Nyt löytyy, hienoa! :) Ja ei se mitään, semmosta sattuu välillä :)

      Poista
  5. Osallistuin! ihania palkintoja :)

    VastaaPoista
  6. Kerrankin arvontapostaus ei ole ankean näköinen :D Yleensä se on aina vähän epämäärinen kasa kamaa. Nämä kuvat ei näytä yhtään sekavilta vaan upeilta.

    VastaaPoista
  7. mistä oot ostanu noi vetoketju siirtokuvat??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dashica Beauty Shopista, hollantilainen verkkokauppa:
      http://www.dashicabeautyshop.nl/a-24258329/zilver-design/zilver-design-15

      Ostin muitakin juttuja sieltä ja teen niistä postauksen tässä joku päivä :) Suosittelen kyllä tuota verkkokauppaa.

      Poista
  8. hrrrr.... modeu4 lakat tappo mun kaverin kynnet...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon kuullu kans vähä samanlaista juttua..

      Poista
    2. Voi ei! :o Mitä kynsille on sitten käynyt?? Mulla on itsellä tuo Anywhere Is -lakka, mutten ole vielä testannut sitä. Uskallankohankaan.. Täytyy sitten sanoa palkinnon voittajalle, että kokeilee varauksella.

      Poista
    3. käyppä kattomassa nämä ennen kun rupeaa noita lakkoja käyttämääm

      http://inenlakkaleikit.blogspot.fi/2012/06/heippa.html#comment-form

      http://inenlakkaleikit.blogspot.fi/2012/06/sairasloman-ostoksia.html#comment-form

      Ei ole minun kaverin blogi mutta samanlaiseen senkin kynnet meni.

      Poista
    4. Anonyymi: Aika hurjalta näyttää tosiaan inenlakkaleikeissä nuo kynnet :( Koitin etsiä tietoa muistakin blogeista, mutta näyttäisi ainakin siltä, että joillakin nuo lakat eivät taas ole aiheuttaneet mitään ongelmia. Tiedä sitten missä syy on, onko jotkut ihmiset vaan allergisempia tietyille aineille, mitä lakoissa on.

      Poista
  9. Oijoi mahtavat palkinnot!!! <3

    VastaaPoista
  10. Arvontaan osallistuttu! Nuista mode4u lakoista, että itselläni on monta pulloa ja hyviä ovat eikä ole ollut mitään ongelmaa, elikkä varmaan jos jollakin on oireita niistä tullu nii aika harvinaista olettasin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nunnu: Hyvä kuulla, ettei sulla ole tullut mitään ongelmia mode4u lakoista!

      Poista
  11. Oooh mitkä palkinnot! O_O Ja mitä mahtavinta, tämähän on vielä voimassa! :) Eksyin blogiisi kaikin puolin juuri sopivaan aikaan. :D

    VastaaPoista
  12. Liitytty on jo muutamapäivä sitten!:D
    Aivan mahtava palkinto!

    VastaaPoista
  13. Hei, tarkistatko oonko mä jo osallistunut tähän? Kun muistan nähneeni tän, mutten oo varma oliko se kännykällä jolla en oo jaksanut näpytellä niin paljoa, vai ihan koneella? Kiitos jo etukäteen ja pahoittelut sekaannuksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pieni tulitikkutyttö: Ei se mitään :) Tarkistinpa asian ja olet jo osallistunut eli mukana arvonnassa! :)

      Poista
  14. Wow palkinnot! (: Tosi hieno blogi muutenkin, diggaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bea Cesilia: Kiitos, tosi kiva kuulla!! :)

      Poista
  15. Vitsi tää on paras tää sun blogi! OwO

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. NalleKarkkiGirl: Voih, kiitos hirmusti!! <3

      Poista
  16. mÄ niiiiin RAKASTAN tätä sun blogia !<3 sen on nii-in ylitse kaiken kauneuden ja viisauden!Käyn joka pv katsomassa mitä uutta olet kijoitellut, ja otan jotain pieniä niksejä sinulta silloin tällöin :) ! Olet saanut minut tilaamaan kynsijuttuja esim.MiMaxmista, auttanut minua taidoillasi ja muulla osaamisellasi niin moneen asiaan ! Jos rupeisin miettimään mitä nekatiivistä voisin sanoa, en edes keksi. Liityin vasta tähän blogiin, vaikka ennen olen jo lukenut tätä. Ja nyt vasta huomasin että oho, en olekkaan lukija :D! Parempi nyt kun liian myöhään ! P.S. Huomasin kyntesi lehdessä ja rakastuin niihin ensisilmäyksellä ! (:

    <3...xx...x.:MEE

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!
PS. You can also comment in English.