Vuoden 2013 parhaat palat

Viimeistä viedään! Ajattelin koota vuoden 2013 viimeiseen postaukseen lemppareitani lakkauksista ja lakoista sekä nostaa esille pari muutaki...

Viimeistä viedään! Ajattelin koota vuoden 2013 viimeiseen postaukseen lemppareitani lakkauksista ja lakoista sekä nostaa esille pari muutakin asiaa. Aiemmin en olekkaan tällaista postausta tehnyt, mutta jospa aloittaisi nyt perinteen?



TOP-10 KYNNET

Lempparikynsien valinta ei tuottanut kauheasti päänvaivaa, koska huomasin, että niitä oli loppujen lopuksi aika vähän kaikenkaikkiaan. Tänä vuonna pääsin swatchailemaan aika ison määrän lakkoja, ja se verotti kyllä kynsien koristeluja. Tästä nousi keväällä keskustelua ja nostin aiheen esille tässä postauksessa. Osa oli sitä mieltä, että blogi on täynnä mainontaa ja se on muuttunut lähes kokonaan swatch-blogiksi. Sitä se ei kuitenkaan ole eikä tule olemaan. Swatchailujen määrä on laskenut loppuvuotta kohti ihan tietoisesti. Se homma vaatii aikaa ja vaivaa enemmän kuin mitä jaksaisin antaa. Tulen varmasti tekemään sitä välillä, mutta en niin paljon kuin viime keväänä ja kesällä. Mainonnasta ja rehellisyydestä voi sitten lukea tuolta samasta postauksesta.

Mutta mennään niihin lempparikynsiin. Kynnet ovat suurinpiirtein julkaisujärjestyksessä ja linkeistä pääsee kuhunkin postaukseen.




1. Aloitetaan ystävänpäiväkynsistä, joihin maalasin käsin nallen. Akryyliväreillä saa kyllä kivan tarkkaa jälkeä aikaiseksi, ja pitäisi vain tsempata, että tulisi kokeiltua useamminkin tuota maalailua.

2. Villapaitakynsistä tykkäsin tosi paljon. Peukalon poro on leimattu, mutta muut kuviot on käsinmaalattu. Ajattelin tehdä uuden version näistä kynsistä tässä alkuvuodesta.

Tässä välissä tein radikaalin muutoksen ja napsasin kynnet lyhyemmiksi ja muutin kynsien mallin suorakulmaiseksi. En ole sitä kyllä katunut, vaan tämä suora kärki tuntuu paljon mieluisammalta.

3. China Glazen tekstuurilakat pääsivät vappuna kynsille. Kynnet oli helppo tehdä ja niistä tuli hyvä vappufiilis :) Näihin aikoihin alkoi muuten ihastukseni hiekkalakkoihin <3

4. Ihastuin mintunvihreän ja kullan yhdistelmään ja piikit olivat uusi cool juttu, jota oli pakko kokeilla. Nämä kaikki yhdistyivät piikkikynsissä, jotka oli aika terävät, mutta ihme kyllä en puhkonut niillä omia tai kenenkään muun silmiä.




5. Neonkeltainen oli suuri heikkouteni kesällä ja niinpä 31 päivän haasteen keltaisen päivän kynnet oli tietenkin neonkeltaiset.

6. Tekstuuri- eli hiekkalakat valloittivat tämän ja monen muun kynsifriikin sydämen vuonna 2013. Isadoran Sugar Crush -lakat olivat menossa mukana ja pääsivätkin liukuvärjättyihin sateenkaarikynsiini.

7. Kesän yksi kohokohta oli ehdottomasti Pirkanmaan kynsihörhöjen miitti, jonne tein tietty miittikynnet. Uusi miitti ihan pienellä porukalla onkin jo suunnitteilla, mutta siitä lisää joskus myöhemmin.




8. Mix & Match kynnet ottivat osaa kynsikisaan, jossa piti lakata kynnet wettiksen lakoilla. Ihastuin folioihin noita kynsiä tehdessä.

9. Halloweenkynnet olivat tänä vuonna aika pirtsakat, eivätkä yhtään peloittavat. Tykkäsin noista vekkuleista otuksista kovasti ja ne piristivätkin synkkää ja masentavaa syksyä kivasti.

10. Simppelit punamustat kynnet koristivat kynsiä pikkujoulujuhlissa. Tätä tekniikkaa täytyy koittaa kyllä toistekkin.




TOP 10 LAKAT

Vuosi 2013 oli tekstuurilakkojen valloittama ja näitä hiekkalakkoja tuli lähes joka merkin kokoelmiin. OPI näytti tietä ja muut seurasivat perässä. Liquid Sand, PixieDust, Texture, Sugar Crush, Sugar Mat... mitä näitä nyt on, you name it. Minä rakastuin näihin heti OPI:n myötä ja edelleen nuo karheapintaiset kaunottaret jaksavat innostaa ja ihastuttaa.

Suosikkilakkoja oli lähes mahdotonta karsia kymmeneen, olisi tehnyt mieli ottaa vähintäänkin sata lempparia :D Lakat ovat satunnaisessa järjestyksessä ja linkeistä pääsee esittelypostaukseen ja/tai postaukseen, jossa lakka on mukana koristeluissa.




OPI:n lakat valtasivat näköjään neljä paikkaa kärkikymmeniköstä. No eipä ihmekkään, OPI:lta on tullut tänä vuonna toinen toistaan kauniimpia lakkoja, jotka ovat saaneet ainakin minut huokailemaan ihastuksesta.




1. Jinx taisi räjäyttää pankin oikein kunnolla, kun Bond Girls -hiekkalakat ilmestyivät keväällä.

2. My Favorite Ornament glitterpommi on näistä uusin ja ehkäpä se kauneinkin. En vaan voi vastustaa sen kimallusta ja tuota ihanaa shamppanjan/valkokullan sävyä <3 Lakka on virallisesti glitter, mutta sen pinta kuivuu tosi karheaksi ja menee ihan hiekkalakasta kyllä mulla ainakin.

3. Pure aiheutti suurta kohua syksyllä, kun osalle sattui kellertäväpohjainen lakka. Itselleni osui hyvä yksilö kirkkaalla pohjalla. Puren valkokultahippuset saavat kyllä arjen tuntumaan luksukselta.

4. OPI teki sen taas ja toi markkinoille This Gown Needs A Crown -lakan, jossa on satiinisen mattainen pinta. Tuota hopeaa ihanuutta ei voinut olla silittelemättä. Nyt odottelenkin innolla uuden Gwen Stefani -kokoelman kultaista versiota, joka on nimeltään Love.Angel.Music.Baby.




5. Color Clubin Kaleidoscope-kokoelmasta löytyi sähkönsininen helmi, Bright Night. Ihastuin siihen välittömästi ja se onkin ollut kynsillä jo pariin kertaan (yksi postauskin odottelee vielä vuoroaan). Mutta mutta, huomaattekos mitä lakalle on käynyt? Väri on vajonnut pullon pohjalle! Olen yrittänyt elvyttää lakkaa kääntelemällä ja sekoittamalla sitä, mutta ei tunnu auttavan. Onkohan kellään mitään apukeinoa tähän??

6. Ocean Crush oli yksi IsaDoran Sugar Crush -kokoelman tekstuurilakoista. Aivan upea kimallus auringonvalossa. Vaikka lakan sävy ei ehkä ole ihan mun juttu, niin silti tykästyin tähän kovasti.




7. China Glazen Sunsational-kokoelma oli aikamoinen pettymys lakkojen koostumusten suhteen, mutta löytyi sieltä jotain hyvääkin: You Drive Me Coconuts!

8. Ostin ensimmäiset Zoyani I love me -messuilta ja violetti Carter teki lähtemättömän vaikutuksen upealla kimalluksellaan. Tämäkin on siis ollut jo kynsillä, mutta blogiin asti se ei ole vielä päässyt.





9. Kiko Golden Mandarin ilostutti kynsiäni kesällä sekä sormilla että varpailla :) Ihanan kesäisen persikkainen ja kimalteleva hiekkalakka, ah.

10. A England vei sydämeni, kun pääsin ensimmäistä kertaa kokeilemaan Adinan upeita lakkoja. Kokoelmat yllättivät toinen toisensa perään ja oli vaikeuksia valita, minkä niistä ihanuuksista tähän valitsisin. Briarwood aiheutti sen verran wau-efektiä kynsille päästyään, että se ansaitsi päästä lempparilakkojen joukkoon.


VUODEN TUOTE

Tämä tapaus ei kai enää esittelyjä kaipaa. Kyseessä on tietysti IsaDoran Peel Off -aluslakka, jolle annan Vuoden Tuote -tittelin. Kiitos IsaDora, että toit meille kynsiharrastelijoille suuren ilon ja että vähensit päreitten palamista glitterien poiston yhteydessä!




Mitäs muuta kuluneena vuonna tapahtuikaan? Aloitin mm. tikkuprojektin (joka jatkuu yhä...) ja 31 päivän haasteen (joka jatkuu myös yhä...). Tykästyin Nfu Oh -kynsinauhakuorintaan, kokeilin uutta vesiläikkätekniikkaa sekä kuivamarinointia (kiitos termistä lukijalleni merille :D), sain vihdoin tölkit auki Nfu Oh -tölkinavaajalla, järjestin blogin ensimmäisen teemaviikon, jossa inspiroiduttiin koruista, tilasin NAIL IT! -lehden ja lomailin Turkissa.

Marraskuussa vietettiin blogin 2v-synttäreitä ja joulukuun ajan availtiinkin Ciate-kynsilakkajoulukalenterin luukkuja.




Löytyikö teiltä samoja lemppareita kynsistä tai lakoista? Entä mikä on muuten ollut kivointa tai huonointa blogissa tänä vuonna?

Paljon on mahtunut yhteen vuoteen ja nyt haluankin kiittää teitä kaikkia kuluneesta vuodesta. Olette tuoneet paljon puhtia bloggailuun ihanien kommenttienne myötä, KIITOS! ♥

Ihanaa Uutta Vuotta kaikille!


Katso myös

28 kommenttia

  1. Ihana postaus ja onnellista uutta vuotta sulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Iida! <3 Onnellista uutta vuotta sullekin!

      Poista
  2. Mitä mitä, mistä miitistä saa tietoa? :) Ja mun on ehkä pakko ostaa toi My Favorite Ornament ennen kun alkaa kaduttaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kannattaa ehdottomasti hankkia My Favorite Ornament pian! :D Et varmasti kadu :) Tosiaan pienen porukan kesken on tulossa miitti, tarkensinkin siitä vielä tuonne postaukseen. Ei ole siis koko Pirkanmaan kynsiharrastajien miitti kyseessä, mutta toivottavasti sellainenkin vielä järkätään ens vuonna!

      Poista
  3. mikä ihmeen swatch?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Swatch-termillä kutsutaan lakkojen esittelyä kynnellä (tai tikulla). Kynnet siis lakataan esim. yhden kokoelman lakoilla ja niistä annetaan sanallinen arvostelu.

      Poista
  4. Ihania kynsiä kaikki, oot niin taitava! :) Jinx on yks munkin suosikeista menneen vuoden lakoista:)
    Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Anni! <3 Ja ei ihme, että Jinx on sunkin suosikkilistalla, se on vaan niin nättiläinen :) Hyvää uutta vuotta sulle myös!

      Poista
  5. Ihanan värikkäitä ja iloisia kynsiä oot tehnyt. Ei kyllä pysty valitsemaan noista lempparia.
    Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sitä samaa! Ja tosiaan on tullut tehtyä yllättänkin paljon tuollaisia värikkäitä kynsiä, täytyisköhän vähän rauhoittua välillä :)

      Poista
  6. Aaah, todella ihania kynsiä, lakkoja ja kerrassaan ihan mahtava postaus! Osaat kuvata mielettömän hyvin, kyllä kateelliseksi vetää :) Sun blogi on yks parhaista! Ja vielä kun oot niin taitava lakkaajakin!

    En tiedä, tiesitkö tätä vielä, mutta ainakaan mulla noi sun postausten kuvat ei päivity hallintapaneeliin :( harmittaa sinänsä, kun joskus kiireessä saattaa jäädä sun postaus väliin hallintapaneelia selaillessa :( Musta myös tuntuu, että yhdessä vaiheessa syksyllä sun postaukset ei ees päivittyny sinne :oo // toivottavasti tajusit, mitä ajoin tässä mun sepostuksessa takaa :-D

    Mutta kivaa Uuden vuoden aattoa! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, kiitos tosi ihanasta kommentista! <3 Vielä kun oppis itsekkin näkemään ne hyvät puolet kuvissa eikä aina vaan kritisoisi..

      Apua, en kyllä tiennyt tuosta, että thumbnailit ei näy! Tarkoitatko siis bloggerin postaus-feediä? Mitenkähän asian saisi korjattua, täytyy yrittää tutkia. Kiitos kun kerroit tästä ongelmasta!

      Kiitos vielä ja oikein hyvää alkanutta vuotta sulle! :)

      Poista
    2. Joo, sitä mä ajoin takaa! Ja muuten nyt ne taas näkyy - jes! (:

      Poista
    3. No ompa hyvä, että ne näkyy nyt! :) Kyselinkin asiasta facebookissa ja näköjään joillakin ne kuvat ei näy ja joillakin näkyy. Tosi outoa, enkä tiedä miten sen voisi korjata. Mutta ilmoittele vaikka, jos ne taas häviää näkyvistä!

      Poista
  7. Vitsi sulla on kauniita kynsiä - en millään pystyis sanomaan lemppareita!! Tällee glitterharakkana kuitenkin ehkä kaikki mitkä kimaltaa.. ;) Ja nämä kuvat, whoaaah! Missä ja miten ja millä kameralla sä kuvaat kun nää on melkeen ihan ammattitasoisia otoksia!? :o Tykkään tykkään tykkään blogistasi! ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin ja ihanaa Uutta Vuotta sinulle! ♥

      Poista
    2. Hihi, glitteriharakka täälläkin aina iskee silmänsä kaikkeen kimaltelevaan! :D

      Ja kiitos kovasti, tosi ihana kuulla että tykkäät blogistani!! <3 Kuvaan Nikon D5100 järkkärillä ja 50mm linssillä. Tekisi silti mieli saada joku parempi tai ainakin makrolinssi, ovat vaan niin himputin kalliita vekottimia :)

      Ihanaa uutta vuotta sulle myös! <3

      Poista
  8. Onnellista uutta vuotta ja kiitos todella laadukkaasta blogista! Kuvat on sulla aina parasta A-luokkaa ja niiden katselu on jo ilo sinällään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Emma! <3 Ompa kyllä mahtava kuulla, että olet tuota mieltä <3 Onnellista uutta vuotta sullekin! :)

      Poista
  9. oooh, mä vieläkin kuolailen tuota basea. tarkoituksena loppuviikosta käydä taas metsästysretkellä:D

    Ihanat kynnet nuo ystävänpäiväkynnet<3 + muutkin tietenkin;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I know I know :D Hitsiläinen, mä niin toivon, että löydät sen peel offin jostain! Piän peukkuja että metsästysretki poikii saaliita! :D Ja kiitos, kiva jos tykkäät kynsistä! :)

      Poista
  10. Ihana postaus, kiitos tästä ja oikein hyvää alkanutta vuotta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kestä kiittää, kiitos itsellesi kun jaksat lukea postauksiani <3 Ja oikein hyvää alkanutta vuotta sullekin! :)

      Poista
  11. Kiitos aivan ihanasta blogista, joka on ehdottomasti yks mun lemppareista! Oikein hyvää uutta vuotta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ompa ihana kuulla, kiitos hirmuisesti Pauliina! <3 Aurinkoista alkanutta vuotta sinulle! :)

      Poista
  12. Wauu, tosi makeet värikkäät kynnet! :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!
PS. You can also comment in English.